Siirry sisältöön

Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivänä muistamme edesmenneitä rakkaitamme. Päivä muistuttaa meitä myös toivosta, että voimme kohdata heidät vielä uudelleen. Pyhäinpäivänä hautausmaiden haudoille syttyvät tuhannet kynttilät valaisemaan syksyn pimeyttä. Lapsiperheille järjestetään omia pyhäinpäivän tapahtumia

Hautakynttilä palaa havujen päällä haudalla.

Loka-marraskuun vaihteessa vietettävä pyhäinpäivä on sulautuma kahdesta juhlasta, kaikkien pyhien päivästä 1.11. (Festum omnium sanctorum) ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä 2.11. (Commemoratio omnium fidelium defunctorum). Siten muistelun kohteena ovat sekä kaikki kristikunnan marttyyrit että muut uskossa Kristukseen kuolleet.

Sana pyhä ei kuitenkaan viittaa vain kuolleisiin. Jokainen Kristuksen oma on pyhä. Hän on uskossa osallinen näkymättömästä pyhien yhteydestä. Päivän perinteinen evankeliumi onkin Jeesuksen vuorisaarnan alussa oleva autuaaksijulistus.

Uskontunnustuksen mukaan pyhät muodostavat yhteyden, johon voimme näkymättömästi liittyä.

Vuodesta 1955 lähtien pyhäinpäivää on vietetty 31.10.-6.11. välisenä lauantaina. Päivän aiempi suomalainen nimi oli pyhäin miesten päivä.Hautausmaalla käynti on pyhäinpäivän perinne

Jos sinulla ei ole ketään, jolle haluaisit sytyttää kynttilän, voit silti tehdä kävelyretken lähimmälle hautausmaalle. Valomeren näkeminen ja ajatteleminen, että jokainen kynttilä kertoo jonkun kuolleen ja jonkun kaipaavan häntä, voi tuntua sekä kauniilta että surulliselta. Kuolema ja suru ovat jotain, mitä kannamme yhdessä. Kukaan ei ole yksin surunsa kanssa ja toivo koskettaa meitä kaikkia.

Olet lämpimästi tervetullut seurakuntien pyhäinpäivän tapahtumiin.

Haudoilla käynti on pyhäinpäivän perinne

Haudoilla käynti pyhäinpäivänä yleistyi Suomessa toisen maailmasodan jälkeen. Pyhäinpäivä on Suomessa hiljainen ja harras päivä, jolloin omaiset vievät edesmenneiden omaistensa haudoille kynttilöitä, jäkäläseppeleitä ja kukkia. Kirkoissa pyhäinpäivä on suosituimmista kirkkovuoden pyhistä.

Lappeenrannan seurakuntien hautausmaat ovat auki ympäri vuovuorokauden.

Lappeenrannan seurakuntien varhaiskasvatus on toteuttanut lapsille ja perheille soveltuvat kynttilärastipolut Joutsenon, Lepoharjun, Lepolan ja Ristikankaan hautausmaille, joilla käydään läpi pyhäinpäivän teemoihin liittyviä aiheita. Kynttilärastipoluilla voi vierailla 29.10.-2.11.2026 välisenä aikana ja kulkea omaan tahtiin silloin kuin teille sopii.