Siirry sisältöön

Rosemary's Baby

Ohjaus: Roman Polanski. Kesto: 138 min. Ilmestymisvuoksi: 1968.

Pääosissa: John Cassavetes, Maurice Evans, Mia Farrow, Ruth Gordon, Sidney Blackmer.

Kuuntele jakso YouTubessa.

Jakson tiivistelmä

Podcastissa Rosemary’s Baby -elokuvan tarinaa perataan teologisen teemasymboliikan, ohjaajan maailmankuvan sekä genren uudistamisen kautta:

Musiikillinen kontrasti: Krzysztof Komedan säveltämä ja Mia Farrow’n hyräilemä hempeä tuutulaulu luo pahaenteisen ristiriidan kotoisuuden ja saatanallisen kauhun välille

Käänteinen jouluevankeliumi ja faustilainen sopimus: Elokuvan asetelmaa analysoidaan teologisessa mielessä eräänlaisena käänteisenä jouluevankeliumina, jossa New Yorkiin muuttava pari päätyy noitapiirin ympäröimäksi. B-luokan tuotantoihin juuttunut aviomies Guy Woodhouse tekee näyttelijänuransa edistämiseksi sopimuksen paholaisen kanssa, minkä seurauksena huumattu Rosemary saatetaan raskaaksi saatanalle.

Hahmonimien teologinen symboliikka:

Rosemary: Nimen katsotaan olevan ilmeinen viittaus Neitsyt Mariaan sekä Mariaan liitettävään ruusu-kukkaan.

Guy Woodhouse: Etunimi Guy (”kaveri” tai ”kuka tahansa”) rinnastuu Joosefiin sivuhenkilönä, joka vetäytyy tarinan edetessä entistä enemmän taustalle. Sukunimi Woodhouse (”puutalo”) kantaa lisäksi assosiaatiota puusepän ammattikuntaan.

Polanskin agnostinen ”takaportti” ja moniselitteisyys: Ohjaaja Roman Polanski oli agnostikko, jolle saatanallinen asetelma oli ristiriidassa järkiperäisen maailmankuvan kanssa. Hän rakensikin tarinaan tietoisen ”takaportin”: kaikki tapahtumat voidaan selittää joko todellisena saatanallisena salaliittona tai vaihtoehtoisesti Rosemaryn omana kuumeisena mielikuvituksena, raskaudenaikaisena paranoiana ja epäonnisten yhteensattumien ketjuna.

Genren uudistaminen ja klaustrofobia: Kauhu tuodaan pois vanhoista kliseistä — kuten synkistä linnoista ja myrskyöistä — suoraan keskelle modernia New Yorkia ja päivänvaloa. Elokuvaa kuvataan sipulimaisesti kuoriutuvaksi klaustrofobiseksi trilleriksi, jossa päähenkilö kokee olevansa jatkuvasti tarkkailtuna pinnan alla piilevän pimeyden toimesta.

Sokeeraava lopetus ja äidinrakkaus: Loputusta analysoidaan tehokkaana, sillä katsojalle ei näytetä kehdossa olevaa vauvaa suoraan, vaan tapahtumat välittyvät täysin Rosemaryn ilmeiden ja reaktioiden kautta. Vaikka lapsen ulkonäkö ja silmät kauhistuttavat häntä, äidinrakkaus ja -vaisto voittavat ja hän suostuu toimimaan lapsen äitinä kultin keskellä.