Kuntouttava työtoiminta – välivaihe, joka on ollut monelle ratkaiseva
Liki neljännesvuosisadan aikana kuntouttava työtoiminta on ollut monille nimensä veroinen välivaihe elämässä – askel eteenpäin silloin, kun suunta on ollut hukassa tai sitä on pitänyt miettiä elämänmuutosten jälkeen.
Mietin pitkään kirjoittavani kuntouttavasta työtoiminnasta, koska olen huolissani siihen kohdistuvista lakkauttamissuunnitelmista. Aihe nousee esiin jatkuvasti kohtaamieni ihmisten puheissa.
Mielessäni pyörii lukemattomia kuntouttavan työtoiminnan hyötyjä vuosien varrelta, ja siksi kirjoittaminen siihen kohdistuvista muutoksista tuntuu kovin raskaalta. Koen kuitenkin, että rakenteelliset muutokset ja niihin ruohonjuuritasolla liittyvät huomiot on syytä tuoda esiin.
Kokemusta lähes neljännesvuosisadan ajalta
Lappeenrannan seurakuntayhtymä aloitti kuntouttavan työtoiminnan hyödyntämisen vuosituhannen vaihteessa, heti vuonna 2001, kun se oli mahdollista. Sain aloittaa kuntouttavan työtoiminnan järjestämisen Päiväkeskus Kaartinkulmassa.
Kyseessä on ollut merkittävä tapa auttaa ihmistä pidempikestoisesti, useamman kuukauden ajan, ja samalla se vähentää akuutin, kertaluontoisen auttamisen tarvetta.
Toiminnasta hyötyvät sekä itse kuntouttavassa työtoiminnassa olevat ihmiset että järjestävä taho. Järjestävä taho saa korvauksen toiminnan järjestämisestä, ja sillä korvauksella pystytään hankkimaan työtarvikkeita ja varusteita, jotta toiminta on ylipäätään mahdollista.
Näiden liki neljännesvuosisadan aikana kuntouttava työtoiminta on ollut monille nimensä veroinen välivaihe elämässä – askel eteenpäin silloin, kun suunta on ollut hukassa tai sitä on pitänyt miettiä elämänmuutosten jälkeen.
Hyötyjä yksilöille ja yhteiskunnalle
Kaikessa toiminnassa näemme, kuinka kuntouttava työtoiminta edistää pitkäaikaistyöttömien työ- ja toimintakykyä sekä elämänhallintaa ja ehkäisi syrjäytymistä.
Monella työ- ja toimintakyky vahvistuu, vaikka alku saattaa näyttää hyvinkin hankalalta. Puolen vuoden tai vuoden aikana kehitys saattaa olla huikeaa. Parhaimmillaan näiden vuosien aikana henkilö työllistyi tai lähti opiskelemaan. Joku kirjoitettiin kyllä eläkkeellekin.
Pääosin motivaatio on hyvä niillä henkilöillä, jotka meille tulevat. Osa on tullut vasten tahtoaan tai vain aikaa kuluttamaan, mutta mieli muuttuu yleensä matkan varrella parempaan suuntaan.
Parhaimmillaan saatu hyöty vähentää muiden palveluiden tarvetta, lisää elämänhallintaa, ja pienikin taloudellinen etu motivoi arjen rytmiä, säännöllisyyttä ja päivän ohjelmointia.
Myös kunnilla oli aiemmin oma intressinsä: kuntouttavaan työtoimintaan osallistuminen pienensi työmarkkinatuen maksuosuutta ja helpotti kunnan taloudellista vastuuta.
Ymmärsimme tämän kaiken olevan sosiaalihuoltolain mukaista sosiaalipalvelua, mutta samalla myös viimesijaista, työllistymistä edistävää palvelua.
Kritiikkiä – ja silti todistettua merkitystä
Vuosien varrella kuntouttavaan työtoimintaan on kohdistunut paljon kritiikkiä. On totta, ettei aina kyetty järjestämään työelämään suoraan ohjaavia tai riittävän mielekkäitä työtehtäviä.
Silti säännöllisyys, toisten ihmisten kohtaaminen ja työtehtävien tekeminen mahdollisimman hyvin käänsivät usein ajatuksia oikeaan suuntaan: josko kuitenkin voisin vielä olla työkykyinen. Ja näin toisinaan tapahtuikin. Niin tapahtuu vieläkin.
Teemme tavoitteita, ohjaamme, keskustelemme, arvioimme, iloitsemme yhdessä ja selätämme haasteita.
Leikkausten keskellä huoli kasvaa
Tämän työn merkitys korostuu erityisesti nyt, kun monet ihmiset elävät suurten leikkausten keskellä. Asumistukea on muokattu, työllistymisen suojaosuus poistettu, työnhakuvelvoitetta lisätty ja Kelan etuuksia viilattu. Palkkatuki on muuttunut, eikä työkokeilujakaan ole entiseen tapaan. Monien työkyky ei riitä näillä työvoimapoliittisilla toimenpiteillä toteutettavaksi yrityksissä, eikä yritysten voida vaatia toteuttavan tarvittavaa ohjausta työn onnistumiseksi.
Työvoimapalveluiden siirtyminen kunnille on ollut monin tavoin haasteellinen muutos, mutta asiointi on samalla muuttunut aiempaa hitaammaksi ja vaativammaksi.
Tämän kaiken keskellä huolestuttaa erityisesti ne ihmiset, joille asioiden hoitaminen ei ole sujuvaa tai itsestään selvää. Kaikkien palveluiden ulkopuolelle jääviä on liikaa.
Juuri siksi kuntouttavan työtoiminnan tarjoamat mahdollisuudet seurakuntien ja kolmannen sektorin yhdistysten järjestäminä ovat olleet äärimmäisen tärkeitä.
Säästöjen hinta
Yhdistysten toimintaedellytysten kapeutuminen osuu juuri siihen ihmisryhmään, josta on jo valmiiksi säästetty eniten ja jolla on suurin tarve palveluille.
En tässä yhteydessä mene säästöpäätösten yksityiskohtiin – tiedän niiden olevan vaikeita ja monitahoisia. Silti uskallan sanoa, että tämä säästäminen tulee kalliiksi. Se näkyy varmasti sosiaali- ja terveyshuollossa ja jättää jälkensä moniin aikuisiin ja lapsiin.
Vapaaehtoistoiminnalla emme pysty paikkaamaan poistuvan toiminnan aiheuttamaa vajetta emmekä korvaamaan niitä kohtaamisia, joita kuntouttavaan työtoimintaan on sisältynyt. Tällaista sosiaalista ohjausta ei voida toteuttaa ilman nykyisen kaltaista järjestelmää.
Toivon, että löydämme jatkossakin keinoja kohdata ja auttaa ihmisiä, vaikka nämä keinot olisivat pienempiä ja kohdistuisivat aiempaa harvemmille.
Hyväntekeväisyysyhteiskunta vai yhteinen vastuu?
Toivon vielä, ettemme liiku kohti hyväntekeväisyysyhteiskuntaa, jossa ruokapankit paikkaavat pysyvästi elintarvikehuollon aukkoja tai seurakuntien diakoniatyö joutuu yhä enemmän korvaamaan sosiaalitoimea. Liian usein täytämme jo nyt aukkoja, jotka lakisääteisten palvelujen pitäisi kattaa.
Piispojen kannanotto Kohti yhteistä hyvää (maaliskuu 1999) on edelleen hämmästyttävän ajankohtainen. Halusin nostaa joitakin alla teesejä esiin.
Niissä muistutetaan seuraavaa:
Elämä ei ole pelkästään kaupankäyntiä, kuluttamista ja markkinoita. Ihminen on myös lahjoittaja ja lahjojen vastaanottaja, hoitaja ja hoivattava, seurustelija ja leikkijä.
Kilpailu ei toimi ilman sääntelyä. Vapaat markkinat eivät takaa kaikille ihmisille riittäviä elinmahdollisuuksia. Tarvitaan yhteiskuntaa, joka suojelee heikkoja ja puolustaa oikeudenmukaisuutta.
Erityisesti koskettavat teemat vastuusta ja perusturvasta: valtiolla on kokonaisvastuu siitä, että kunnilla on taloudelliset mahdollisuudet tarjota riittävä perusturva kaikille asukkailleen – varallisuudesta ja asemasta riippumatta.
Kutsuna itsetutkiskeluun
On meidän käsissämme, kuinka kuuntelemme toisiamme ja miten haemme yhteistä parasta. Se ei synny yksipuolisesti, asiantuntijoita ohittaen. Meillä jokaisella on vastuu huolehtia toinen toisistamme – ja pyytää siihen apua myös Taivaalliselta Isältä.
Ohjeeksi itsetutkiskeluun haluan vielä nostaa esiin piispojen kannanotossa olleen Jesajan kirjan sanat (Jes. 58:3–8), jotka muistuttavat siitä, ettei oikeudenmukaisuus ole sanoja vaan tekoja: kahleiden murtamista, leivän jakamista nälkäiselle ja kodin avaamista kodittomalle.
Paastopäivänäkin te ajatte omia etujanne, te ahdistatte niitä, jotka raatavat puolestanne. Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa, raakoja nyrkiniskuja. Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin. Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi? Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.
Jes. 58:38
Näillä ajatuksin blogin kirjoitti
erityisdiakoni Ari Tuomikoski
Kirjoittaja
Ari Tuomikoski
Ari Tuomikoski työskentelee seurakuntayhtymän yhteisenä erityisdiakonina päihde- ja kriminaalityössä. Hän vierailee vankiloissa ja päihdehoitolaitoksissa. Hänen missionaan on motivoida muutokseen ja tukea ihmisen päihteettömyyttä sekä rikoksettomuutta.
